Leguan Lifts Oy on tänä vuonna pienten potilaiden tukijoukoissa

Leguan Lifts tukee tänäkin vuonna lahjoituksellaan Lastenklinikoiden Kummit ry:n tekemää tärkeää työtä lastentautien tutkimuksen ja hoitojen edistämiseksi Suomessa. Lastenklinikoiden Kummit tukee viittä yliopistollista lastenklinikkaa ja lastensairaalaa Helsingissä, Tampereella, Turussa, Oulussa ja Kuopiossa. Tämän lisäksi kummituen huipputärkeitä osa-alueita ovat lastentautien tutkimustyö sekä lasten ja nuorten mielenterveystyö.

Ote Kummit ry:n nettisivuilta: Suomessa lapsilla on mahdollisuudet parantua vaikeistakin sairauksista. Tähän ovat vaikuttaneet korkeatasoiset tutkimus- ja hoitomenetelmät sekä näiden kehitystä ja hankintaa taloudellisesti tukeneet yksityiset ja viralliset tahot. Korkean tason säilyttäminen edellyttää toimenpiteitä. Sairaaloiden budjettivarat eivät riitä kaikkien tarpeellisten laitteiden hankintaan, vaan apua tarvitaan jatkuvasti. Hoitolaitteet ovat käyttötavaraa, ja niiden säännöllinen huoltaminen sekä tarpeen tullen vaihtaminen on välttämätöntä. Kummit ry:n tuella avustetaan lastensairaaloita ylläpitämään parasta mahdollista laitekantaa.

Tutustu Kummit ry:n toimintaan osoitteessa https://kummit.fi/