Leguan 125 mullisti maastokelpoisten itsekulkevien nostinten markkinan

Leguan Lifts on valmistanut kevyitä ja tukijalallisia itsekulkevia nostimia jo lähes kolmenkymmenen vuoden ajan. Ensimmäinen spider lift -tyyppinen nostinmalli nelivetoisella pyöräalustalla lanseerattiin vuonna 1994 ja se keräsi heti suurta menestystä Saksan ja Norjan vientimarkkinoita myöden. Pian aloituksen jälkeen nostin sai päivityksen ja siihen asennettiin hydraulinen teleskooppi, minkä jälkeen vienti alkoi kasvamaan uusien Euroopan maiden lisäksi myös Yhdysvaltoihin ja Australiaan. Ensimmäiset nostimet tunnettiin mallinimillä Leguan plus ja Leguan 110.

Myynti ylitti tuhannen nostimen rajapyykin

Vuoden 2000 tienoilla nostinmallin työkorkeutta nostettiin parilla metrillä ja malli nimettiin Leguan 125:ksi, millä nimellä kyseinen mallisarja tänä päivänäkin tunnetaan. L125 oli ensimmäinen malli, josta oli saatavilla myös tela-alustainen versio. Yhdysvalloissa tuotetta myytiin myös nimellä Falcon 125. Nostimen kokonaismyynti ylitti tuhannen kappaleen rajapyykin ennen vuotta 2011, kun L125:lle tehtiin uusi merkittävämpi päivitys ja M1 versio lanseerattiin. Tätä mallia myytiin useita satoja kappaleita aina vuoteen 2018 asti, jolloin oli viimeisen M2 päivityksen aika. Tätä viimeistä malliversiota myytiin aina vuoteen 2022 asti.

Ylivertaista maastokelpoisuutta ja toimintavarmuutta

L125 mallisarja tunnettiin erityisesti ylivertaisesta maastokelpoisuudesta ja toimintavarmasta tekniikastaan. Nostimia valmistettiin lopulta yli 1500 kappaletta ja valtaosa nostimista toimitettiin vientimarkkinoille. Yksi esimerkki L125:sen menestyksestä on, että se on jo vuosia toiminut yhtenä keskeisimpänä nostimena Australian sähköfirmojen keskuudessa, jotka huoltavat sähköverkkoja haastavissa olosuhteissa ympäri Australiaa. Leguan nostimilta on alusta alkaen vaadittu toimintakykyä kaikissa sääolosuhteissa sekä tehokasta etenemiskykyä vaikeassakin maastossa niin lumella kuin mudassa.

L125 antaa tilaa uuden sukupolven nostinmalleille

L125 mallisarja on palvellut asiakkaita kolmen vuosikymmenen ajan, mutta nyt sen on aika antaa tilaa uusille ja moderneille uuden sukupolven nostimille. Viime vuosien aikana, yritys on esitellyt kansainvälisesti kilpailukykyisiä itsekulkevia henkilönostimia, joiden kehityksessä on panostettu erityisesti käyttäjäystävällisyyteen ja edelläkävijäominaisuuksiin. Uusien tuotesarjojen myyntimenestys on nostanut Leguan Liftsin ennen näkemättömään nousuun. Lähivuosien aikana tullaan julkaisemaan lisää tuoteuutuuksia.

Onnittelemme viimeisen tehtaalta L125:sen ostanutta asiakasta ja toivomme, että nostin palvelee yritystänne hyvin vielä kymmeniä vuosia eteenpäin.